Koulutusta lapsen ehdoilla

Keräyksellä tuetaan katulapsille järjestettävää koulutusta, jossa lapsen omalla äänellä on keskeinen merkitys.

Iltakoulu slummien lapsille

Pakistanissa tuemme kolmen iltakoulun toimintaa, joissa köyhien perheiden lapset, joilla ei muutoin olisi mahdollisuutta koulutukseen, saavat itsenäisesti, mutta tuettuna, opiskella itseään kiinnostavia opintoja käyttäen nettiä ja vertaisoppimista.

Esikoulu orpolapsille

Tansaniassa tuemme erityisesti AIDS-perheiden lapsille suunnattua esikoulua/päiväkotia, jossa AIDSiin kuolleiden vanhempien lapsille tarjotaan kouluun valmentavaa opetusta, majoitusta ja päivittäinen ruoka.

Hylättyjen turvapaikka

Keniassa tuemme koulua, joka on suunnattu koulupudokkaille, rikollisuuteen ajautuneille ja perheensä hylkäämille nuorille, joilla koulu tarjoaa turvallisia aikuisia, majapaikan ja ruoan.

Vahvalla kokemuksella

Kaikki tuetut hankkeet ovat toimineet
jo useamman vuoden

Keräyksellä tuetut koulut ovat luoneet vuosien varrella hyväksi todetun toimintamallin, joka on kohdennettu paikallisille lapsille ja nuorille.

Arvonnassa upeita palkintoja!

Kaikkien osallistujien kesken arvotaan upeaa taidetta ja innostavaa kirjallisuutta!
Kirjalahjoittajina Erja Sandber, Marika Toivola, Maarit Korhonen, Sari Salo ja Raija Airaksinen-Björklund.

Joni Aikion maalaus “Luonnonvoima”

Joni Aikio (s.1986) tunnetaan parhaiten esittävää ja abstraktia ilmaisua yhdistelevistä villieläin -aiheisista öljyvärimaalauksista. Joni Aikio (s.1986) tunnetaan parhaiten esittävää ja abstraktia ilmaisua yhdistelevistä villieläin -aiheisista öljyvärimaalauksista.

Marika Toivola, et. al.

Käänteisen oppimisen perusta on vahvasti käytännössä. Siinä korostuvat inhimillinen lähestyminen oppimiseen ja oppilaan vapaus oppia.Käänteisen oppimisen perusta on vahvasti käytännössä. Siinä korostuvat inhimillinen lähestyminen oppimiseen ja oppilaan vapaus oppia.

Erja Sandberg, KT Erityispedagogi

Pedagoginen tuki perusopetuksessa ja toisella asteella
VIHDOIN PEDAGOGISEN TUEN KÄSIKIRJA PERUSOPETUKSEEN JA TOISELLE ASTEELLE

Monipuolista toimintaa

Kaikki hankkeen tukemat koulut järjestävät oppilaille monipuolista toimintaa, sisältäen akateemisen opiskelun lisäksi taidetta, liikuntaa ja retkiä. Opiskelijat ovat aktiivisesti mukana päättämässä toiminnan laadusta.

Oppilaiden mietteitä

Miten oppilaat itse kokevat koulunsa ja niiden roolin elämässään?
Oppilaiden kuvista pääset koko artikkeliin.

“My mother was left alone to raise six kids. I met Brother Kennedy Omondi, who allowed me in school without any school fees. This is the place I have come to love the most since it gives me a home and study place, above everything else.”

Adeline Jivery, 15

Kenia

Jimmyn vanhemmat hylkäsivät hänet 2kk ikäisenä. Hän on kasvanut isoäitinsä luona. Isoäidin talon katon sorruttua hän pyysi Odiwaa ottamaan pojan kouluun. Jimmy on nyt viettänyt koulussa kaksi vuotta ja koulu tarjoaa hänelle koulupuvun, ateriat ja koulutarvikkeet. “I love playing football and mathematics”, Jimmy kommentoi.

Jimmy Ngomela, 4

Tansania

Miten meidän koulu eroaa tavallisista kouluista?
– Voimme opiskella mitä haluamme
– Voimme käyttää tietokonetta ja hakea tietoa netistä
– Voimme opiskella myös ammattiopintoja
– Iloinen ja ystävällinen ilmapiiri
– Oppilaat uskaltavat kysyä kysymyksiä
– Leikin ja pelien kautta oppiminen

Moosa, 13, Disha, 13,
Diam, 12

Pakistan

Katso miten keräys etenee!

Miksi kannattaa osallistua?

Olen mahdollisuuksien mukaan tukenut näitä hankkeita, koska….

Karla Loppi

terveydenhoitaja, Helsinki

“Tunnen Markon ja Kehittyvä koulu ry:n jo kahden vuosikymmenen takaa, ja arvostan sen työtä lapsia arvostavan koulutuksen eteen.

Muistan, kun Marko kauan sitten kertoi ideasta “kerätä tietokoneita katulapsille”, ja mitä tästä ideasta onkaan seurannut Pakistanissa!

Muut tämän keräyksen koulut hän tuntee verkostojensa kautta. Tiedän yhdistyksen olevan luotettava, ja haluan tukea tätä toimintaa, jossa annetaan toivoa ja mahdollisuuksia kaikkein vaikeimmissa oloissa eläville lapsille.

Joka sentti menee myös perille kohteisiin. Kiitos, että olen saanut yhdessä tyttäreni kanssa tukea tätä toimintaa.”

Nina Kallonen

varhaiskasvatuksen erityisopettaja,
toimintaterapeutti,
tanssi- ja draamapedagogi

“Olen tukenut Katulapsikoulujen toimintaa, koska se on mielestäni
– konkreettista apua
– eettisesti kestävää
– lasten/nuorten kouluttamiseen ja ravitsemiseen perustuvaa
– avustuksen saajien tarpeisiin ja siihen liittyvään toimintaan perustuvaa, ja arvion tekevät opettajat paikanpäällä
– paikallisten osallisuutta ja kulttuuria kunnioittavaa
– kaikki rahaa menee suoraan, ilman mitään vähennyksiä, koulujen toimintaan”

Raija Airaksinen-Björklund

KM / opettaja / kouluttaja / yrittäjä

“Olen mahdollisuuksien mukaan tukenut näitä hankkeita useiden vuosien ajan, koska arvostan toimijoiden pyyteetöntä työtä.
Koen, että tuki menee suoraan kohteeseen ja tuottaa konkreettisia tuloksia. On ollut ilo seurata, miten pienikin lahjoitus saa
suurta iloa aikaan – eikä vähiten lahjoittajalle.”

Milja Heinonen

Luokanopettaja, Turku

“Kehittyvä koulu ry:n pitkäjänteinen työ demokraattisten koulujen ja lasten oikeuksien eteen Suomessa ja maailmalla on tehnyt minuun suuren vaikutuksen. Katulapsikouluissa työtä tehdään suurella sydämellä tarjoten tukea kaikkein heikommassa asemassa oleville lapsille.

Näitä hankkeita tukemalla voit olla luottavaisin mielin, että lahjoitukseksi menee suoraan sinne, missä sitä tarvitaan!”

Noora Malkavaara

luokanopettaja

“Olemme törmänneet Markon kanssa koulutuspiireissä useita vuosia takaperin ja olen aina ihaillut hänen rohkeuttaan ja sitä miten hän saa aikaan suuria asioita. Marko tekee työtä suurella sydämellä. Markolla on laajat verkostot ja luotan häneen sataprosenttisesti.”

Vuokko Kangas

Opettaja

“Olen jo vuosia seurannut näitä kouluja ja sitä pyyteetöntä työtä, joita henkilökunta ja vapaaehtoiset ovat tehneet vähempiosaisten auttamiseksi. On ollut hienoa saada viestejä suoraan kouluilta ja nähdä, kuinka apu menee suoraan sinne, minne se on tarkoitettukin.”

Saara Tuomela

Ohjaaja, lastensuojelun erityisyksikkö

“Suosittelen Kehittyvä koulu ry:n hankkeiden tukemista kaikille, joiden sydäntä lähellä ovat heikossa ja turvattomassa asemassa olevat katulapset. Lahjoitetut varat menevät suoraa reittiä pyyteettömille toimijoille, jotka pyrkivät jatkamaan lasten auttamista viimeiseen asti, vaikka taloudellinen tilanne ei sitä sallisikaan.

Katulapsihanke auttaa konkreettisesti ja näkyvästi mahdollistamalla opiskelun ja turvallisen hengähdyspaikan kadulla eläville lapsille.”

Aki Saariaho

Lehtori , englannin ja filosofian opettaja

“Kehittyvien maiden auttaminen paikan päällä on tehokkaimpia tapoja selättää kestävän kehityksen suurimpia haasteita – koulutuksen myötä tietoisuuden lisääminen tavoista vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa sekä kestävän kehityksen tavoitteiden edistämiseen. Etenkin tyttöjen saaminen kouluun ja pitäminen kouluttautumassa on tutkitusti parhaita tapoja parantaa elinoloja niin paikallisesti kuin globaalisti.

Kehittyvän koulun ja Marko Koskisen kouluhankkeet Keniassa, Tansaniassa sekä Pakistanissa ovat juuri sitä, miten autamme parhaiten käytännössä!”

Viimeisimmät uutiset

Maaliskuussa Pakistanin kouluissa teemana on ruoka ja ravitsemus.

Suzanna Danish, 14, Pakistan

SUZANNA DANISH Nimeni on Suzanna ja olen opiskellut aiemmin julkisessa koulussa, mutta koska kuulun köyhään perheeseen, en voinut jatkaa koulua kuljetus-, kirja- ja univormukustannusten. Isäni tekee ruumiillista työtä ja joskus[…]

Read more

Miten keskuksemme eroaa tavallisista kouluista?

Pakistanin Talent-keskuksen oppilailta kysyttiin, miten heidän mielestään heidän koulunsa eroaa tavallisista kouluista, joista joillain oppilailla on kokemusta. Vastaajat: Moosa (14), Disha (13), Daim (12) Oppilaat keskeyttivät koulunsa 3.-luokalla Oppilaat ovat[…]

Read more

Jimmy Ngomela, 4, Tansania

JIMMY NGOMELA Jimmy on 4-vuotias poika, jonka vanhemmat hylkäsivät vain kahden kuukauden ikäisenä, ja joka on asunut isoäitinsä luona. Jimmy liittyi Divine Hope -kouluun vuonna 2018. Saimme pyynnön Jimmyn äidin[…]

Read more

Ota yhteyttä!

Vastaamme mielellämme kysymyksiisi.